Kuten mainitsin, olen läpi elämäni ollut helposti loukkaantuvaa ja kiukustuvaa sorttia jota sellainen ruoka jota kohtaan tunnen luontaista kiinnostusta (karkki, pulla...) on aina pahentanut. Usein käyttäydyin samantyylisesti kuin seuraavan kertomuksen mies.
Luin siis hetki sitten keskustelupalstalta aloituksen jossa naispuolinen keskustelun aloittaja purki kiukkuaan.
Aloittaja oli ollut nukkumassa pitkän työpäivän jälkeen toivoen saavansa nukkua ansaitusti pitkään ja rauhallisesti. Unet olivat kuitenkin keskeytyneet karmeaan kiroiluun. Keskustelun aloittajan mies oli noussut väärällä jalalla sängystä ja aloitti pahan olonsa purkamisen naiseen. Mies oli kompastunut itse lattialle pudottamaansa paitaan, töihin ei ollut kiva lähteä ja kaikki oli muutenkin pielessä, ja syypää oli miehen mielestä nainen joka rauhallisesti sängyssä uinuessaan raivostutti miestä entisestään. Järjetöntä vai mitä?
Juttu jatkui siten että mies oli tarkoituksella naisen unta häiritäkseen paiskonut tavaroita lattialle ja ilmoittanut naiselle vielä ovensuusta "haista p! En varmana tuu kotiin, älä edes soittele mulle, oot hirvee!"
Nainen sai monenlaisia neuvoja miten käsitellä uudelleen murrosikään tullutta miestään mutta eräs vastasi tavalla joka sai minutkin miettimään. Nainen sai seuraavat vaihtoehdot neuvoiksi:
Oletko myös itse samanlainen lapsellinen kiukuttelija? Toinen lapsi/murrosikäinen siis. Jos olet, kannattaisiko valita aikuisen rooli?
2. Otatko tilanteessa tämän murrosikäisen äidin roolin?
Oletko se, jolle tämä lapsi voi kiukutella ja joka ottaa kaiken vastaan ja lapsi tietää, että "ei äiti kuitenkaan koskaan minua hylkää, vaikka sanoisin mitä". Jos otat, kannattaisiko valita aikuisen rooli ja olla hyväksymättä tätä kiukuttelua?
3. Voit todeta miehelle että tilanteen on muututtava jos mies haluaa jatkaa suhdetta kanssasi.
Siinäpä vaihtoehdot joista löysin itseni! Uskon että moni muukin toimii konfliktin tullen kuten kohdassa 1.
Kun joku hyökkää henkisesti tai verbaalisesti kimppuusi, ensimmäinen tunne on puolustautuminen. "Miten sä hyökkäät mun kimppuun vaikka mitään en oo tehnyt! Mietipäs vähän omia tekojasi, ihan samalla tavalla itse kuule hemmetti hoidit sen ja sen asian väärin..." Ja samalle riidanhaastajan ja kiukuttelijan tasolle alistuminen jatkuu. Tähän on niin helppo langeta!
Itseni kohdalla näin käy hyvin helposti. Siitä tunnen suurta harmia. Toivoisin niin että järjen valo ja lamppu syttyisi päässäni sillä hetkellä kun läheisellä tai työkaverilla tms. on huono päivä ja kiukun ja itsepuolustuksen ja samalle tasolle uppoamisen sijaan pysyttelisinkin tilanteen ulkopuolella, sen tyynenä tarkkailjana enkä riita-apinana josta ei ole tilanteessa mitään hyötyä. Kun muistelen omia kiukkukohtauksiani teininä niin joka kerta jos vastapuoli, yleensä ihana äitini, oli tyyni ja otti kiukkuni vastaan siihen osallistumatta niin joka kerta myöhemmin tunsin syvää häpeää käytöksestäni johtuen. Jos taas vastapuoli lähti kiukkuuni mukaan, kehittyi vain lisää kiukkua ja agressiota myös jälkeenpäin
Pidän itseäni niin nolona joka kerta jälkeenpäin jos olen lähtenyt toisen kiukkuun mukaan. Toisaalta voin antaa itselleni positiivista palautetta siitä että näin ei enää tapahdu joka kerta ja olen oppinut hallitsemaan ärtymystäni.
Kerron esimerkin. Eräällä läheiselläni on mielestäni eräs raivostuttava tapa. Jos hän havaitsee jotain uutta minussa joka ei kuitenkaan koskaan ole uutta (tämä voi olla vaikka kampaus, paita, koru jne. jota ko. henkilö ei muista nähneensä) jää hän tuijottamaan silmiinpistävän selkeästi samalla suu auki! :D Jo tuossa tilanteessa hermoni alkavat kiristyä. Sitten seuraavaksi alkaa kommentointi tästä muka uudesta asiasta suureellisen hämmästyneeseen ja ihmettelevään, toisinaan jopa paheksuvaan sävyyn. Aikaisemmin napsahdin aina takaisin jotain ilkeähköä todella ikävään ääneen ja tyyliin jota myöhemmin kaduin. Nykyään totean samassa tilanteessa keskustelusävyyn, keveästi ja hymyillen että eipä ole uusi mutta kiva jos sellaiselta näyttää enkä oikeastaan sitten enää tunnekaan ärsyyntymistä.
Hyvin monissa henkisissä kirjoituksissa ja blogeissä kuten tässä, todetaan "Mitä enemmän joku henkilö minua ärsyttää, sitä varmemmin jokin hänen piirteensä on minuun itseeni haudattuna. Piirre on haudattuna siksi, että minäkuvani ei halua tunnustaa kunnianhimon, ylimielisyyden tai turhantarkkuuden olevan yhtä lailla omia puoliani kuin virran mukana meneminen, ystävällisyys tai suurpiirteisyys."
Onko tuo totta tai ei, en ainakaan itse ole sitä vielä sisäistänyt. Jos siis toinen huutaa, raivoaa ja kohtelee sinua mahdollisesti epäoikeudenmukaisesti, et tunne kiukkua näistä epäreiluista syytöksistä vaan siksi että todellisuudessa ärryt vain koska et hyväksy näitä piirteitä itsessäsi? Enpä tiedä. Tämä on itselleni joko liian älykästä tai liian yksinkertaista.
Omat lääkkeeni raivon ja kiukun hallintaan ovat siis
-Syö laadukasta ruokaa. kun fysiikkasi on kunnossa ei raivolla ole sijaa, voit liian hyvin
-Toisto.
Kun raivostut tai ärsyynyt syyttä, käy tilanne mielessäsi läpi ja hyvittele syyttä kärsinyttä vastapuolta. Mieti asiaa myöhemmin. Muistuta miten turhaa suuttumus on. Kun teet tätä tarpeeksi monta kertaa huomaat että saat alkavan raivon paidanliepeestä kiinni ennenkuin se ehtii pujahtaa aivosi sokkeloihin ohjailemaan sinua kiukuttelemaan ja käyttäytymään tavalla jota myöhemmin kadut.
-Luonnollisesti myös käyttämilläsi lääkkeillä, myös hormonaalisilla ehkäisyvalmisteilla tai mm. masennuslääkkeillä on vaikutuksensa joten jos ei raivo taltu, mieti voisiko näissä olla syy. Todennköisesti vastaus on kyllä.
-Kannattaa myös nöyrästi käydä läpi päätään myös "arkena." Mieti millaiset tilanteet saavat sinut menettämään malttisi ja miksi. Ei totisesti ole turhaan sanottu että tuomme aikuiselämäämme vanhemmiltamme perimiämme käyttäytymismalleja. Jo se että tiedostat nämä auttaa muuttumaan.
Eikö olisikin hienoa jos sinä päivänä kun työkaveri, ystävä tai kumppani kiukuttelee tai kiljuu sinulle syyttä suotta voisitkin vain tyynesti katsella ja miettiä; "Jopa se mesoaa. Onpa sillä huono olla. Höh."
Tavoitteena siis olla enemmänkin tarkkailija eikä tunteen tahdoton orja ja sätkynukke.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti