Tyttö ja herkut

En todellakaan ole vielä kovin fiksu. Kamppailen monen asian kanssa elämässäni. Tietyt ihmissuhteeni ovat ongelmallisia. Suhteeni ruokaan on myös ongelmallinen. Terveyteni kanssa minulla on ongelmia. Tie on kuitenkin eteenpäin kaikkien ongelma-alueiden osalta ja luotan että ongelmat ovat lopulta kaukainen muisto.

Jokapäiväiseen arkeeni vaikuttava ongelma on ruoka. Olen tyypillinen pullahiiri. Suuri ylipaino ei ole kuitenkaan ollut vaivanani vaan olen aina ollut normaalipainoinen vaikkakin olen aina halunnut olla hieman hoikempi. Tykkään kovin paljon makeasta ja kieltämättä kadehdin ihmisiä jotka eivät makeasta pidä. Toisinaan tuon kuuleminen jonkun suusta tuntuu lähes valehtelemiselta. Ihan oikeasti! Minun on niin vaikea ymmärtää että jotkut eivät pidä makeasta että epäilen heidän valehtelevan. Siinäpä tunne johon en voi samaistua. 

Pidän siis luonnostani makeisista. 

Syön nautinnolla suklaat, välipalarahkat, keksipatukat, voisilmäpullat ja sokerimehut. Myös makeiden ruokien visuaalisuus viehättää silmääni ja olen varsin taitava kotikondiittori. Voiko mikään ruoka olla kauniimpaa kuin pinnaltaan täysin sileä aleksanterinleivos?

Toki myös muut hiilihydraattipitoiset herkut viehättävät. Niin moninaiset ja herkulliset asiat muodostuvat muun muassa voitaikinasta! Siinäpä aikamoinen rasvapommi ja herkkupala joka johtaa reitille kohti kipeitä kuukautisia ja raivokohtauksia ynnä muita hormonaalisia ongelmia kaveriensa valmispizzan, smurffilimsan ja karkkipussin kera! 

Suoraan sanottuna, kaikki epäterveellinen syötävä viehättää minua ja se on ensisijainen kohteeni josta haen nautintoa. Tässä kontekstissä onkin erikoista että olen suht hoikka. Vaikka en ole kooltani mikään hiirulainen syön kuitenkin aika vähän. Selviän mainiosti päivän vaikkapa parilla ruisleipäsiivulla päällystettynä muutamalla juustoviipaleella ja omenalla. Tämä pieniruokaisuus yhdistettynä herkkuhimoon tarkoittaa sitä että siten on hyvin helppo korvata päivän ruoat karkilla ja teollisella sokerilla! Toisinaan vasta illalla ajattelen että ai niin, söin muuten pelkän karkkipussin tänään ja aamulla palan leipää. Kauheaa mutta totta.

Olen kuitenkin kykeneväinen tekemään muutoksia ruokavaliossani jos motivaationi on kohdallaan. Olenhan jo ollut 15-vuotta kasvissyöjä erittäin satunnaista kalansyöntiä lukuunottamatta vaikka lähtökohdiltani olin varsin lihanhimoinen enkä vieläkään tunne lihaa kohtaan vastenmielisyyttä vaikken sitä syökään. 

Tässä kuvassa on rosetti, rasvassa uppopaistettu, sokerista ja vehnäjauhoista tehty kaunis myrkky. Tomusokerilla vuorattuna todella hyvää...

Miksi siis olen niin kiinni karkissa? En ole ihan varma. Tiedän vain että mainitsemani namit ovat minulle instant-lohdutus tai jos en ole lohdun tarpeessa, välitön päivän piristäjä. Kokeiluistani huolimatta en saa samanlaisia kiksejä vihersmoothieista tai terveellisistä mustikoista. Tänäkin vuonna on käynyt niin että viimekesänä poimimani kymmenet mustikkakilot makoilevat makoisasti pakkasessa kun taas läheisen tuomat teolliset ja käytännössä mitään luonnollista sisältämättömät euroshoppermuffinsit vetävät lonkkaa mahani seutuvilla ennen kuin ehdin kissaa sanoa. 

Järkeillen, olen kierteessä. 

Voin huonosti (henkisesti/fyysisesti) -> syön herkkua -> terveys rapisee -> voin huonosti (henkisesti/fyysisesti) -> syön herkkua.

Olen tällä hetkellä myös opiskelija ja elän erittäin tiukalla budjetilla. Minulla ei ole rahaa ihaniin yrtteihin joilla itseasiassa hyvinkin mielelläni korvaisin herkutteluani. Vaihtaisin ilomielin karkkipussini jos saisin rehevän puskan persiljaa ja pelkästä banaanista tehtyä jäätelöä pari kertaa päivässä. Mutta noihin uppoaisi jo suunnilleen vitosen verran päivässä eikä vain ole varaa. Elinpä vuodenvaihteessa itseasiassa kuukauden 5e ruokabudjetilla. Voin sanoa että siinä kuussa tuli syötyä vehnäjauhosta ja vedestä tehtyjä pullia enemmän kuin laki sallii höystettynä sinimailaseniduilla joka ainoa vihreä mihin varaa.

Toivon kesän kuitenkin parantavan asian. Kesä tuo tullessaan roppakaupalla ihania ja HALPOJA vihanneksia ja juureksiä ja marjoja ja hedelmiä. Sitten niillä mässätään. Kesäisin voin aina upeasti kun taas talvella olo rappioituu. Se myös tuntuu ja näkyy olossa ainakin mitä tulee ihon kuntoon. On lisäksi tosi typerää että syön mitä syön koska minähän tiedän nämä jutut! Kuinka moni muu on jo 12-vuotiaana surrutellut vihermehuja nurmikosta ja pistänyt ne poskeensa vadelmanlehtisalaatin sivussa? Itseni lisäksi en tunne ketään.

Koska tämä herkkuhimo hallitsee paljoa elämässäni en usko sen olevan pelkästään sattuma vaan luulen että sen on tarkoitus opettaa minulle jotain. Ehkä se on annettu minulle jotta minulla olisi lohduke jonka puoleen kääntyä ongelmissa jos muuta tukea ei ole saatavissa mutta josta minun pitisi pyrkiä eroon siten että namista tulisi tarpeeton kun olen ratkaissut ongelmani?

Niin tai näin, pyrin noudattamaan lisäämisen periaatetta, olkoonkin että syön voisilmäpullani jos vain syön sen lisäksi vaikka litran vastapuristettua porkkanamehua. Kunhan tarjoan elimistölleni aseita sinne tunkemiani myrkkyjä vastaan. Kesää odotellessa.